Paukkupakkasia ja auringonpaistetta

Viime päivinä on ollut melko hurjat pakkaset, mutta se ei näytä ainakaan Oosaa paljon hidastavan. Tai sitten se on vaan niin höntti ettei tajua millon alkaa tassuja palella :)

Vähän höntti, mutta saa kait sitä ollakkin?

Vähän meinaa tassuja kipristellä. Mutta ei paljoa.

Artulla meinaa välillä varpaita kipristellä, mutta muuten taretaan näilläkin pakkasilla olla hyvin ulkona. Aurinko on paistanut ihanasti pari päivää, mutta näiden pakkasten takia siellä ei kovin pitkiä aikoja kerrallaan tarkene olla. Tässähän alkaa jo pikkuhiljaa elätellä toivoa että se kevät vielä joskus tulee :)

Toki on vähän on pitänyt kameraakin käydä ulkoiluttamassa koirien ohella, silläkin uhalla että sormet paleltuu. Pitäisi olla semmoiset kolmisormiset sormikkaat kuvaamista varten. Vai onko ne sitten lapaset? No, kuitenkin sellaiset missä peukalolle ja etusormelle olisi omat osastonsa ja lopuille sormille omat. Pitäsköhän neuloa semmoiset seuraavaksi? Se tietää taas lankaostoksille lähtöä...

Valoa, auringonpaistetta! Kevät tulee sittenkin?

Oosa täytti viikonloppuna 15 viikkoa. Matolääkkeet on syöty ja nyt sitten pitäis varata vielä aika rokotukseen tämän viikon loppuun tai ens viikon alkuun. Neiti on syönyt taas ihan hirveät määrät ja paino oli noussut taas n. 400 grammaa, kun puntari näytti sunnuntaina 5,6 kg. Suurinpiirtein puolivälissä mennään, siis painon suhteen. Tuohon vielä toiset puolet lisää niin ollaan aika lailla aikuispainossa.

15 vkoa

Tuntuu että Oosa en venynyt ja vanunut ihan hurjasti tässä viikon-parin aikana. Jos ei muuten niin nahka on ainakin venynyt; tuntuu että se on ihan oikeasti pari numeroa liian iso neitille. Mutta niin se taisi olla Artullakin tuossa iässä puku pikkuisen liian iso :)

Vauhtia neitistä löytyy edelleenkin. On aamuhepulit, aamuruoan jälkeiset hepulit, päivähepulit, päiväruoan jälkeiset hepulit, iltapäivähepulit, iltaruoan jälkeiset hepulit ja vielä keskiyön hepulit. Viimeksi mainitusta yritän kovasti päästä eroon, koska seinille hyppivä pikkucorgi keskellä yötä, silloin kun yrität itse mennä nukkumaan, ei ole kovinkaan viehättävää eikä mukavaa.

Luoksetuloa on kovasti harjoiteltu periaatteella puolikas nakki (no ei ihan, mutta kunnon pala kuitenkin) naamaan aina kun tulee kutsuttaessa. Nyt Oosa kiitää jo melkoista kyytiä luokse aina kun kuulee nimensä, ja hyvä niin. Helpottaa huomattavasti elämää kun neitiä ei tartte jokaisen pissitysreissun jälkeen houkutella puolta tuntia takaisin sisälle.

Essi vilukissana viettäisi pakkaspäivät mieluummin sohvan nurkassa auringonläiskässä. Tarkemmin ajatellen se voisi varmaan viettää suurimman osan ajasta sohvan nurkassa nukkuen, kelistä riippumatta. Oi suuri ja mahtava metsästyskoira!

Ja lopuksi vielä ystävänpäiväkortti :)