28.6.2013

Reffailua

Viime viikonloppuna käytiin Haukiputaalla treffaamassa Sannan 5 kk vanhaa Herttaa ja Mirkan Iitua, joka on siis Oosan siskopuoli. Iitusta Rilla oli ihan mälsä, kun ei sen kanssa voinut juosta, Hertta oli paljon hauskempi rellestyskaveri, mitä tuommoinen omiin jalkoihinsa kompastuva rääpäle. :D Hertta taas yritti Rillaa leikittää, mutta Rilla ei vielä oikein isompien tyttöjen vauhdissa tahtonut pysyä mukana. Mutta varmasti hauskaa tulee olemaan, jahka ipana tuosta vähän kasvaa ja koordinaatio kehittyy sen verran, että tassut vie sinne minne haluaa. Rilla oli kuitenkin reipas tyttö, ei uusia kavereita ujostellut ja muutenkin tutki reippaasti ympäristöä (= oli lähdössä omille teilleen). :)

Hertta ja Rilla. Kummalla on isompi kieli?

Hertta leikittämässä Rillaa

Reipas tutkimusmatkailija

Söpö Hertta :)
Pari viikkoa sitten käytiin moikkaamassa Johannaa ja Tara-snautseria. Tara olikin Rillasta vähän jännempi tapaus, kun eihän se näyttänyt yhtään corgilta! Rilla kellahti heti selälleen, kun Tara tuli nuuskimaan, muuten viihtyi paremmin puutarhahommissa (= kaivamassa vasta istutettujen puiden ihanan kuohkeaa multaa). Loppuillasta ipana kuitenkin hoksasi, että istutusten välistä on kiva räksyttää Taralle, joka pomppasi aina taaksepäin, kun Rilla päästi hullljan pelottavan VÄYHähdyksen. :D Toivottavasti pian uusiksi nämä treffit!

Rilla täytti eilen tasan 11 viikkoa, joten otettiin sen kunniaksi uudet kuvat. Ruoka on alkanut maistumaan, kuppi menee tyhjäksi melkein joka kerta, ja tuntuu että penska kasvaa silmissä. Painoa on nyt aikalailla tasan 5 kg (Oosa painoi samanikäisenä 4,1 kg). Seisomista ei olla kovin montaa kertaa harjoiteltu, mutta yllättäen se on vaan oppinut sen. Tai ainakin on jo aika hyvin jyvällä, eihän se toki vielä malta paikallaan tönöttää kuin muutaman sekunnin kerrallaan. :) Ainakin tällä hetkellä muistuttaa kovasti Arttua, ilmeet on ihan samanlaiset ja vinkeet myös, mm. pallon paimennus sujuu jo varsin mallikkaasti. :D

11 vko / 5 kg

11 vko / 5 kg

Mmm...namia!



Rilla pääsi Artun ja Oosan mukaan mettälenkille, siellä se painatti äiskän perässä sata lasissa. Välillä neiti piti saalistaa syliin lepäämään, ettei ihan uuvuksiin itseään reuhkase. Mutta se oli ihan mälsää ja penska kyllä ilmotti sen isoon ääneen. :D





Muuten on karvat tippunu, mutta kaulus on ja pysyy!

Pikkukettu


Blondilla vauhti päällä


Isin kanssa

"En mää hiekkaa ollu syömässä!"

Oosa näyttää mallia, että pikkukivelläkin voi leikkiä...

2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ja Hurjasti on Rilla ja Hertta kasvaneet!

    VastaaPoista
  2. Hauskoja kuvia! Penneli on kasvanut hurjasti ja on oikeen veikeän näkönen. Kirjoitat tosi hyvin, varmasti on ollu iiihanan kuulonen tuo VÄYH! :D

    VastaaPoista