Lumipalloja ja mysteeripatteja

Dodiin, vihdoin ja viimein on saatu jonkin verran luntakin. Toivottavasti nuo nietokset nyt pysyisi edes joulun ylitse! Joulunodotustunnelmakin on ollut tipotiessään ainaisen pimeyden takia, mutta ehkä siitä loputtomasta, ankeasta, märästä, kuraisesta, masentavasta syksystä nyt päästiin yli - ai miten niin en ole oikein syksyihmisiä...? Arttu on onnensa kukkuloilla, kun pääsee taas leikkimään lumipallojen kanssa. Artulle pallot ovat äärettömän tärkeitä, mutta lumipallot ovat melkeinpä vieläkin tärkeämpiä, niissä kun yhdistyy kaksi lempiasiaa: pallot ja syöminen! :D Tavallisia palloja kun ei voi syödä. Tai no vois tietenkin, mutta kun ilkiä emäntä ei anna...

"Mikä tuolla liikkuu?"

Ja sitten niihin mysteeripatteihin. Tai siis pattiin. Löysin siis vahingossa kaksi viikkoa takaperin Oosan nivustaipeesta kummallisen patin, vieläpä aika ison semmoisen (halkaisija n. 3 cm). Ties miten pitkään se oli siellä jo ollut, kun ei se ulospäin näkynyt ollenkaan, vasta kovemmin tunnustellessa sattui sormiin. Varasin heti parin päivän päähän lääkäriajan, mutta kun patti muuttui yön aikana kovemmaksi, niin katsoin parhaaksi yrittää siirtää ajan vielä samalle päivälle - onneksi sitten sainkin vielä iltapäivälle ajan! Tosin lääkärissä ei paljoa viisaammiksi tultu, kun sielläkään ei tiedetty mikä se oikein on. :D Nivustyrä se olisi voinut olla, mutta sijainti oli kuitenkin väärä (nivustyrä on enemmän vatsan puolella, Oosan patti on lähempänä lonkkaa). Ja neiti kuitenkin söi (noh, liiallisesta ruokahalusta Oosaa ei nyt voi vieläkään moittia, mutta Oosan mittapuulla se syö normaalisti) ja joi normaalisti ja toisesta päästä tuli tavaraa normaalisti, niin nivustyrän mahdollisuutta pidettiin hyvin pienenä (nivustyrässä suoli tulee ulos vatsanpeitteistä ja tukkiutuu siksi, joten kaikkiminen estyy). Ja patin puristelusta neitinakki ei tuntunut häiriintyvän yhtään: se rellotti "kaukalossa" selällään puoliunessa, samalla kun lääkäri tunnusteli pattia. :D Ilmeisesti nivustyrän pitäisi olla edes jonkin verran kipeä. Rasvapatiksi se oli liian kova ja selvästi alempiin kudoksiin kiinnittynyt. Pienen konsultointikierroksen jälkeen lääkäri tuli siihen tulokseen, että se on voimakkaasti reagoinut imusolmuke, vaikka ne eivät yleensä tuolla alueella reagoikaan, eikä reaktiolle keksitty mitään syytä, sillä Oosa tutkittiin muutenkin; mitattiin kuume (ei ollut), kuunneltiin keuhkot ja sydän (ei mitään poikkeavaa) ja neiti tunnusteltiin muutenkin, eivätkä muut imusolmukkeet olleet turvoksissa, eikä yleiskunnossa tai käytöksessä ole havaittavissa mitään normaalista poikkavaa. Joten lopputuloksena oli, että Oosa ei ole välittömässä hengenvaarassa (jonka halusinkin kuulla!) ja ohjeeksi saatiin sitten vain seurailla tilannetta. Jos patti alkaa kasvamaan tai ruokahalussa tai kaikkimisessa on ongelmia, niin sitten äkkiä takaisin. Tai jos patti ei ala pienenemään, niin sitten uudestaan lääkäriin, ja edessä joko leikkaus tai ohutneulanäytteen otto.

Noh, kuin ihmeen kaupalla patti alkoikin parin päivän päästä pienenemään, hitaasti mutta varmasti! :) Vieläkään se ei ole ihan kokonaan kadonnut, mutta on kuitenkin pienentynyt melkein huomaamattomaksi, joten katsellaan tilannetta vielä vähän aikaa, jospa se sieltä vielä häviää kokonaan. Tai siis imusolmukkeen ollessa kyseessä, pienenee takaisin normaaleihin mittoihin. Ja tietenkin toivotaan kovasti, että se ei tule takaisin! Vähän lääkärireissun jälkeen tuli mieleen se Oosan syyläkierre; syylähän on viruksen aiheuttama, ja käsittääkseni imusolmukkeet voi turvota juurikin siksi, että kroppa taistelee virusta tai bakteeria vastaan. Siitä syylästä ei kuitenkaan hirveän pitkä aika vielä ole, joten lieneen mahdollista, että Oosan kroppa nyt kovasti tappelee päihittääkseen sen mokoman viruksen kunnolla. Uusia syyliä ei ainakaan toistaiseksi ole vielä näkynyt, mutta pitää seurailla tilannetta. Mielellään uskoisin tuohon syyläteoriaan, nimittäin googletus sanoilla 'turvonnut imusolmuke koiralla' ei anna kovinkaan lohduttavia tuloksia...

"Maiskis?"

Kajaanin tamminäyttelyn ilmot meni jo itsenäisyyspäivän aattona umpeen. Oosan ookin jo aikaisemmin ilmoittanut sinne, mutta Artun kanssa painin viime minuutteihin asti. Olisin kyllä halunnut sen tosi kovasti ilmoittaa tuolle tuomarille, mutta lopulta kuitenkin pysyin päätöksessäni, että en lähde pallohallin ahtauteen menettämään hermojani kahden koiran kanssa. Joten (jos yläkerran porukka suikin suo) tammikuussa ajellaan sitten vain Oosan kanssa Lehkosen arvosteltavaksi - varmasti kerkeän käyttää Artun myöhemminkin tuolla tuomarilla, mielellään ulkonäyttelyssä. ;) Itse inhoan sitä sisänäyttelyiden ahtautta siinä määrin, että ulkonäyttelyt on meikäläisen ahtaanpaikankammon kannalta paaaljon mukavampia. Ja Artun kannalta kanssa, kun mun oma mielentila heijastuu niin voimakkaasti Arttuun, niin niistä sisänäyttelyistä ei nauti enää kumpikaan siinä vaiheessa, kun pitää kehään mennä. Voisivat vaan nuo näyttelyiden järkkääjät jo alkaa paljastelemaan niitä ens vuoden tuomaritietoja, että voisi vähän suunnitella minne päin mennään näyttelyihin ja kuka ilmoitetaan minnekkin!

Ite ainakin lähtisin karkuun, jos tuon näkönen emäntä tulis kohti!

Oosan lumihepulit part 469...

Nyt kun luntakin vihdoin ja viimein saatiin, yritin ottaa pötköistä joulukorttikuvan (ei sillä, en mä niitä taitais enää keretä tilata mistään ja postittaa ennen joulua, joten tyydyn lähettelemään sähköistä versiota), tosin mun mallit päätti, että se on ihan liian tylsää istua paikoillaan ja näyttää söpöltä, joten saatiin satsi vähän toisenlaisiakin joulukuvia. :)

Vai onkohan nämä loput jo vähän liian raakoja? "Mutta mitä tapahtui tontulle..." tai "joulutontun loppu" tai... :D

Emäntä sai jo pitempään mielen perukoilla pyörineen projektin valmiiksi, eli teki pötköille ihan itte uudet pannat. Lopputulos on yllättävän siisti, kun ottaa huomioon, että yleensä minä + ompelukone = huono yhdistelmä. :D

Pötköjen uuvet pannat! Et varmaan arvaa, kumpi on OOsan panta? ;)

Tällä erää ei muuta raportoitavaa, katsellaan mitä loppuvuosi tuo tullessaan. :) Pötköt kuittaa!