Elämän kiertokulkua

Kaikenlaista on taas kerennyt tapahtua sitten viime päivityksen. Oosan juoksut alkoi tammikuulla, joten uusi corgisukupolvi näkee päivänvalon pääsiäisen jälkeen. Myös surua on mahtunut viime viikkoihin, kun Essi-mummelin oli aika lähteä vihreämmille metsästysmaille.


"Syttyi taivaalle uusi tähti,
koiraenkelinä tästä maailmasta lähti.
Nyt saat juosta lailla tuulen,
vihreillä niityillä ajattomuuden.
Tuskaa, kipua, surua ole ei,
uni lempeä sinut sateenkaarisillalle vei."

Panun Sara "Essi" 19.5.1999-4.3.2013

Essillä olisi varmasti muuten ollut vielä vuosia edessä, mutta kropasta alkoi kasvaimet ottaa voiton. Mummeli sai lähteä nyt "saappaat jalassa", kun oli vielä kohtuu pirteä. Ikävä on, mutta nyt on Essillä hyvä olla.

Arttu ei Essin poismenoa ole juuri tainnut noteerata, mutta eipä ne muutenkaan paljoa tekemisissä olleet. Oosan kanssa Essi taas joskus innostui leikkimään, ja Oosa kävikin Essin tyhjää paikkaa ensimmäisinä päivinä ihmettelemässä, että mihis se mummeli on hävinnyt.

Ennen kuin mennään tulossa oleviin corgiloisiin, päivitetäänpä tammikuun lopulla vuoden täyttäneiden Artun ja Weeran lapsosten kuulumisia. Jännä-tyttö on käynyt luustokuvissa: kyynärät 0/0 ja lonkat C/C. Mahtavaa! :) Silmätarkastuksessa Jännä kävi jo syksyllä, josta tuloksena hyvin lievä mRD. Jännä kävi myös menneenä viikonloppuna korkkaamassa näytelmäkehät, ensimmäisestä näyttelystä Markku Kipinän tuomaroitavana JUN-EH. Hienoa! :)

Region's Crystal Dream "Jännä" 1 v.
Kuva © Kennel Haapatassun / Jenni Ainassaari

Oosan juoksut alkovat kuitenkin loppujen lopuksi melkein aikataulussa: tammikuun puolivälissä niitä ooteltiin, kuun lopussa sitten alkovat, joten hulluja ei jännityksessä pidetty kuitenkaan kohtuuttoman pitkään. :) Kerrankin voi sanoa, että olipa helpot juoksut. Juoksujen pari ekaa viikkoa meni taas ihan normaalisti, sillä erotuksella, että Oosalla oli vaan pöksyt jalassa. Tärppipäivät kun alkoi, koirat sai kerran päivässä touhuta ja rauha pysyi maassa. Pariskunta otti kyllä kaiken ilon irti tästä mahdollisuudesta: kun viidettä päivää touhusivat, alettiin jo miettiä, että meinaako ne lopettaa ollenkaan... :D Astumiset sujui ihan normaalisti, joten sitten saikin alkaa jännittämään että onko pullat uunissa. Oosan mammailu ei kuitenkaan alkanut ihan helpoimmalla tavalla, vaan Oosa-raukka onnistui saamaan silmätulehduksen heti "lemmenloman" päätteeksi - tosin tästä syytän vain ja ainoastaan Arttua: se kun on niin kova poika liehittelemään, että nuoleskelee yli-innokkaasti morsiamen päätä ja silmiä. Siis sen jälkeen, kun on ensin lussuttanut neidon takapäätä...eli varmaan sieltä takapäästä jotain möhmää kulkeutui Oosan silmään, joka sitten aiheutti tulehduksen. Lekurissa käytiin näyttämässä punoittavaa silmää, saatiin tipat ja silmä rauhoittuikin muutamassa päivässä niiden avulla. :)

Ensimmäiset kaksi viikkoa astutuksen jälkeen meni nopeasti, kun ulkoisia merkkejä ei odottanutkaan tapahtuvan. Oosa oli tosi hellyydenkipeä ja paljon rauhallisempi kuin yleensä. Kainalopaikka oli paras paikka ja koko koiruus oli seitsemännessä taivaassa jos joku silitteli massua. Ruoka maistui. Lenkillä sama tahti jatkui kuin aina ennenkin, eli sata lasissa, ei yhtään vähempää eikä enempää.

Kolmannella viikolla ajatukset alko jo vähän askartelemaan Oosan mahanseudussa..."joko pitäs jotain merkkejä alkaa näkyä?". Tokihan siinä omasta mielestä muutoksia näkyi, mutta kun tarpeeksi sitä massua tuijottelee, ei ole enää varma mitä näkee... Oosa oli edelleen varsinainen kainaloinen ja ruokakin maistui.

Tältä näyttää halipula

Neljännellä viikolla oli pahoinvointia ilmassa. Aamupahoinvointia, päiväpahoinvointia, iltapäiväpahoinvointia ja iltapahoinvointia. Eli ruoka ei tahtonut maistua, pelkkä ruoan katsominenkin näytti aiheuttavan huonoa oloa. Niin ja hellyydenkipeys jatkui.

Viidennellä viikolla ruoka alkoi maistua, mutta toisesta päästä alkoi tulla hieman löysää tuotosta ulos. Pari päivää riisiä ja seitiä ja ongelma näytti olevan ohitse. Kunnes koitti perjantai. Oosa oli ripuloinut päivän aikana ns. tuutin täydeltä ja koko koira näytti olevan niin kipeä, ettei pystynyt edes seisomaan saatikka kävelemään. Soittelin myöhään auki olevat yksityiset ell-asemat läpi siinä toivossa, että jonnekkin olisi vielä mahtunut samalle illalle, mutta täyttä kuulosti olevan. Kuulemma olisin voinut seurailla koiran vointia kotosallakin, mutta kun Oosa-rassu näytti olevan niin kipeä, niin katsoin parhaaksi lähteä käymään päivystyksessä sen kanssa. Onneksi päästiin suoraan lääkärille. Ensitöiksi Oosa päätettiin ultrata, jotta varmistutaan tiineydestä, ettei kyse ole märkäkohdusta. Ultraaminen oli hieman hankalaa, kun Oosa ei suostunut kippurasta asennosta juurikaan suoristumaan, mutta kyllä sinne ruudulle lopulta kaksi pikkuista saatiin näkymään <3 Pennuilla normaalit sykkeet ja liikkuivat normaalisti. Muuten ultralla ei näkynyt mitään normaalista poikkeavaa. Oosalle tehtiin perustarkastus, jossa ei löytynyt kummallista (ei kuumetta, limakalvot normaalit, ei kuivumisen merkkejä, sydän ja keuhkot normaalit, imusolmukkeet normaalit). Aluksi Oosa aristi voimakkaasti selän ja vatsan tunnustelua, mutta hetken päästä rentoutui sen verran, että ei enää aristanut. Lonkkien taivuttelua aristi ja edelleenkin seisoi ja käveli selkä köyryssä, mutta niihin ei mitään syytä onnistuttu löytämään. Lopulta Oosa sai paria eri sorttia kipulääkettä ja nesteytystä ripulin takia. Lääkkeiden pitäisi auttaa parissa tunnissa, joten seuraavana pävänä pitäisi lähteä uudestaan lääkäriin, jos tilanne ei muuttuisi paremmaksi. Helpotus olikin valtava, kun kotipihassa neiti yritti lääketokkurassa hypätä itse autosta ulos ja kävellä köpötteli (selkä kökkyrässä, mutta kuitenkin) itse sisälle. Loppuillan Oosa oli melko pilvessä, mutta liikkui kuitenkin jo itse, ja mahakin alkoi rauhoittumaan. Aamulla oli oma itsensä, huh helpotusta! Ilmeisesti Oosalla oli sitten vain tuon ripulin takia niin kurja ja kipeä olo, että ei sen takia suostunut enää edes kävelemään. Oosa kun on normaalisti niin teräsvatsa, että ei kait se tietenkään ihmekkään, kun ensimmäisen kerran menee maha kunnolla sekaisin niin vetää olon noinkin kurjaksi. Mistä ripuli johtui, ei voi tietää...mitään normaalista poikkeavaa ei ole syönyt, jos ei sitten ulkoa oo jotain napannut kun silmä välttänyt. Joten olisiko sitten se tiineys pistänyt mahan sekaisin, mistäs sitä tietää? Pääasia että Oosan massu rauhoittui viikonlopun ja alkuviikon aikana riisi-seitikuurilla ja päästiin takaisin normaaliin päivärutiiniin ja ruokavalioon. :)

Kuudennella viikolla vaihdettiin Oosalle kasvattaja Teijan tuoma penturuoka. Ruokahalu on ollut aivan pohjaton ja ruokaa saakin lappaa kuppiin melkosen määrän päivän mittaan, mikä ei tietenkään Oosaa haittaa yhtään. ;) Nyt on seitsemän viikkoa takana ja kaksi edessä ennen h-hetkeä. Massu on alkanut kasvamaan vauhdilla ja tähän asti lenkillä maha viuhuen porskuttanut mammakoira on onneksi alkanut vähän jo hidastamaan tahtia. Innokkaana silti lähtee edelleen kävelylle, joten käydään lenkeillä, joskin mennään ihan Oosan tahtiin. Tähän asti maha ei ole juurikaan näyttänyt häiritsevän Oosan menoa, mutta nyt parin päivän aikana on alkanut huomaamaan, että kyllä se jo vähän näyttää "tiellä" olevan. :) Pentujen liikkeet alkoi kuluvan viikon aikana tuntua, vaikka sitä osasikin odottaa, niin olihan se silti hassu tunne kun ne muljahdukset oikeasti tunsi! :)

Oosa ei varmaan enää kauaa olekkaan kotona ennen h-hetkeä. Jotenkin tämä "lopputiineys" on mennyt tosi nopeasti ja tuntuu hurjalta ajatella, että parin viikon päästä pupelot on jo maailmassa. Pitää vain toivoa, että synnytys sujuu hyvin ja tulee terveitä pikku palleroita. Nyt vaan kasvatellaan rauhassa massua ja lellitään mammakoira pilalle. ;)

"Itte oot paksukainen"