Ensilumi!

Koiran(corgin)omistajan kannalta mennyt syksy on ollu varsin helppo. Vettä ei oo ainakaan minusta satanu kovin paljoa, joten rapaisilta lenkkimakkaroilta on vältytty. Sitten tulikin pikavauhtia pakkaset ja lumikin kävi maassa. Kiva! Rilla otti ensilumet varsin rauhallisesti. Kyllä se ihmeissään ja silmät lautasen kokoisina hiippaili aamupissalle oudon valkoisen aineen sekaan, mutta kummempia hepuleita ei nähty. Enemmän sitä ihmetytti jäätyny nurmikko ennen lumien tuloa. Se vissiin tuntu oudolta tassuissa ja rapisi hassusti kävellessä. Lumen tulon jälkeen se lähinnä keskitty lumen syöntiin. Niin no joo, se pissaaminen tuntu olevan melko vaikeaa, kun lumetonta kohtaa oli kovin vaikea löytää. Tovin jos toisenkin sai ootella, että neiti uskalsi pissat tehdä. Melkein yhtä nopeasti ne lumet sitten lähtikin mitä tulivat. Saa nähdä kauan tätä vesikeliä sitten piisaa. Arttu ei ainakaan kiitä. Eikä emäntäkään...

Nyt on Eläinklinikan uus lääkäri käyty testaamassa ja kivaksi toteamassa. Onpa mukavaa, kun nyt on tämmöselle suht kielitaidottomallekkin koiranomistajalle "oma eläinääkäri"! :D Rillalla oli samantyyppinen korvatulehdus kuin aikaisemminkin, eli bakteereja + hiivaa, ja kuten etukäteen uumoilin, tulehdus oli vaan toisessa korvassa. Toinen punoitti aavistuksen verran, mutta tulehdusta siellä ei kuitenkaan ollu. Saatiin taas samoja lääketippoja kuin aikaisemmin, ohjeeksi putsata korva aamuin illoin ja puolen tunnin päästä tipat perään. Jos korva on kahen viikon päästä normaalin näköinen, niin kontrollikäyntiä ei tarvita. Maanantaina tuli kaksi viikkoa lääkekuuria täyteen, ja korva on jo ihan normaali, joten kontrolliin ei lähdetä. Lääketipat on lopetettu ja putsailen nyt pari kertaa viikossa höröttimet.

Kyllä Rilla on vaan niin reipas potilas. :) Lääkärissä on aina iloisena häntä huiskaen pussailemassa lääkäriä ja kotona sen korvat on niin helppo putsata. Nätisti köllöttää paikoillaan operaation ajan. Eipä onnistus samalla tavalla Artulle tai Oosalle tehdä tuota hommaa! Kyllä osaa olla tuo hiiva kenkkumainen vaiva. Mutta onneksi mulla on nyt jo jonkinlainen käsitys siitä, mitkä ruoka-aineet sen aiheuttaa, niin niitä osaa vältellä.

Maitokulmuritkin on vihdoin viimein tippunut, selvittiin ilman leikkausta. HUH! :) Olihan se turpavärkki melko hurjan näkönen, kun vanhat kulmurit oli uusien kanssa saman pituiset, mutta niin ne vaan sieltä ropisi itsekseen pois, vaikka usko meinasikin loppua. Nyt on siisti hammasrivistö, eiköhän tuota kelpaa tuomareiden tutkia näytelmissä. :) Harkinnassa on Kajaanin KV, mutta taidan ilmoittaa Rillan sinne vasta ihan viime tipassa (jos ilmoitan), kun ei noista korvista nyt tiedä jos taas tulehtuvat... Ensi vuodelle onkin paljon kivoja ryhmiksiä tulossa, mutta niitä pitää miettiä sitten lähempänä tarkemmin, kun kaikkiin ei kuitenkaan raski ilmottautua! :)

Rillalla pyörähti jo puoli vuotta mittariin, joten taas virallista pönötyskuvaa kehiin sen kunniaksi. Jonkinasteista mörköilyä on viime aikoina ollu havaittavissa, mutta reipas tapaus se silti on. Etenkin pimeässä pitää puhista ja pöhistä joka rasahdukselle, mutta varsinaista pelkoa ei oo vielä näkynyt. Häntä tötteröllä se menee, vaikka poksumista kuuluukin samalla. Välillä tuntuu, että se on niiiin Arttu. Ja välillä taas että se on niiiin Oosa. Joten kait se sitten on aika tasapuolinen sekotus kumpaakin vanhempaa. Niin luonteen kuin ulkonäön suhteenkin. :) Ensisilmäyksellä se näyttää erehdyttävästi ihan Oosalta, mutta kun tarkemmin alkaa tutkimaan, niin kyllä se on pääpiirteissään silti aika Arttumainen. Pään suhteen on vaikea päättää, kummalta se näyttää. Silmien seutu on selvästi Oosalta peritty (onneksi myös silmät on pysynyt tummina, eikä ole vaalenneet kuten Artulla), mutta muuten korvat, kuono, ilme muistuttaa enemmän Arttua. No, neitipä ei näytäkkään Artulta eikä Oosalta, vaan Rillalta! :)

Puolivuotias pötkö. Painoa oli pari viikkoa sitten 9,7 kg elukkalääkärin vaa'an mukaan!

Naama 6 kk
(Millonhan saisin Rillasta naamakuvan, jossa ei toinen koira esittele takapuoltaan taustalla?)

Meiltä jäikin taas kaksi tokokertaa väliin, kun ensin olin ite flunssassa ja seuraavalla kerralla Rillalla oli ripuli, joka oletettavasti tuli niistä korvien antibioottitipoista. Ripuloiva (pentu)koira ja tekonurmihalli ei tuntunut järin hyvältä yhdistelmältä, joten jätettiin treenit suosiolla väliin. Miksi en ikinä muista aloittaa maitohappobakteerikuuria ajoissa ennen lääkekuuria?! Aamu alkaa varsin ratkiriemukkaasti, kun ensitöikseen siivoaa olohuoneellisen ripaskaa (not). Useampana aamuna. No, jospa tässäkin asiassa oppi menisi perille kantapään kautta, etenkin kun saman virheen tekee pariin kertaan... :D

Joten viime viikon torstaina mentiin taas tokoon parin viikon tauon jälkeen. Rillalla selvästi oli asiat hautunut tuossa tauon aikana pääkopassa, sillä esim. seuraaminen ja maahanmeno sujui tosi hienosti! Emäntä siis oli laiska, eikä jaksanut liiemmin treenailla tuossa tokoilujen välillä. Meillä vaan pahin ongelma on edelleenkin itse halli ja kanssatokoilijat. Tuntuu että suurin osa ajasta menee siihen, että yritän saada Rillan huomion hallin nuuskimisesta tai muista koirista takaisin itseeni. Kyllä se on niin nätisti kontaktissa, sillon kun muistaa ja malttaa. Se vaan tuppaa unohtumaan varsin nopeasti, kun nokka vie pikkukoiran mennessään. Seuraaminen Rillalla on kuitenkin aina sujunut tosi hyvin, napottaa niin nätisti silmiin. Paitsi. Tällä kerralla otettiin kiva koirakansalainen -testiä silmällä pitäen ohitustilanne toisen koirakon kanssa ja tsädäm - otus ei kuunnellut pätkääkään vaan heitti voltteja ja piruetteja remmin nokassa, kun sen toisen koiran kanssa olis ollut niiiiiin kiva päästä leikkimään. Huoh. Kurssin ohjaaja kerkesi vielä sanomaan ensin, että Rilla seuraa niin nätisti ettei sitä tarvitse koko ajan palkata. Eipä ei! :D

Oman tokokerran jälkeen jäätiin vielä kuunteluoppilaiksi kilpailevien/kilpailuun tähtäävien tunnille. Oli alokasluokkalaista ja edistyneempää. Totesin siinä treenejä katsellessa, että ilmeisesti oon Artulle onnistunut aloliikkeet aikalailla oikein opettamaan. Joten ehkä me pidetään nyt Rillankin kanssa taukoa ohjatuista treeneistä tämän kurssin jälkeen ja opetellaan aloliikkeitä omin päin. Se halli ei tunnu yhtään meidän (tai mun) jutulta, itseä tuskastuttaa se Rillan hajujen perässä höseltäminen ihan valtavasti. Ja kurssille ilmottautuessa ajattelin, että liikkeitä tulis harjoteltua kotona ahekrasti, kun on motivaatiota = seuraava tokokerta viikon päästä. Mutta eipä niitä oo tullut juurikaan opeteltua yhtään sen ahkerammin, kurssista huolimatta. Tulee treenailtua sillon kun inspiraatio iskee ja siltä tuntuu, eli hyvin vaihtelevasti. Käydään nyt tuo kurssi loppuun ja pidetään ainakin kevääseen taukoa ohjatuista treeneistä. Katsotaan sitten missä mennään, josko kesäksi innostuttaisiin taas kurssille asti, kun tunnit varmaankin (toivottavasti) pidetään ulkona. :) Tällä viikolla tokoa ei olekkaan, kun on syyslomaviikko. Joten ensi viikolla onkin sitten viimeinen kerta!

Viime viikonloppuna käytiin pitkästä aikaa Kuivaniemen suunnalla kylässä. Rilla oli aluksi kovin vaisu ja ehkä aavistuksen vierasti outoa paikkaa. Ja etenkin kahta isoa mustaa kovaan ääneen haukkuvaa koiraa. Mutta eipä siinä kauaa mennyt, kun penska säntäili tuttuun tapaansa ympäri ämpäri, ja reippaasti meni tervehtimään myös häkillä olleita koiria. Rilla pääsi myös ihmettelemään kissaa ensimmäistä kertaa elämässään. Reippaasti meni nuuskimaan ja kovasti olisi tehnyt mieli leikkiä, mutta jostakin syystä "tyhmä kissa" ei tajunnut Rillan varsin kovaäänisiä leikkiinkutsuja. Vastaukseksi tuli vain tappavia katseita ja murinaa - kyllä, kissa murisi hyvin uskottavasti. Niin uskottavasti, että Artun norsun ego sai kolauksen ja se alkoi murisemaan takaisin. Välillä olin jo varma, että Arttu lotasee kissanraukan suihinsa jos vaan pääsee lähelle. "Vihanpitoa" kesti aikansa, mutta lopulta ukkeli ei kissasta (ja sen murinasta) sen kummemmin välittänyt. :) Kiinnostus tuntui olevan kuitenkin molemminpuolista Rillan ja kissan välillä, kissa ei malttanut jättää Rillaa rauhaan vaan norkoili koko ajan lähellä (mutta kuitenkin turvallisen korkealla) ja Rilla taas ei päästänyt kissaa silmistään vaan kyttäsi enemmän vähemmän tiiviisti outoa "leikkikaveria".

Lopulta kissa uskaltautui karvat pystyssä hiippailemaan ruokakupille ja Rilla kävi varovasti nuuskimassa outoa otusta (kissan murinasta huolimatta). Kun kissa sai syötyä, Rilla aloitti hillittömän räksytyksen ja kissa ympärillä pomppimisen, yrittäen aloittaa leikin, mutta jostakin syystä kissa ei edelleenkään tätä arvostanut eikä ottanut leikkiinkutsua vastaan. Loppuvierailun ajan kissa makoili porrastasanteella mulkoilemassa Rillaa ja Rilla vahtasi vieressä kissaa. :)

"Miks se ei leiki mun kanssa?"

Oosa onkin ollut meidän Kreikan reissusta asti hoitopaikassaan. Siellä päässä on ilmeisesti kovasti tykätty Oosasta ja Oosakin on tuntunut viihtyvän, joten mikäs siinä. Ehdinpä panostaa nyt Rillan kasvatukseen paremmin. :) Etenkin lenkkeily on ollut ihanan helppoa, kun Oosa ei ole rähisemässä jokaiselle vastaantulijalle. Ja ehkä tämä tekee Rillallekkin ihan hyvää, kun aluksi se oli Oosan kimpussa suunnilleen 25 tuntia vuorokaudessa, nyt neiti joutuu olemaan vähän itsenäisempi. Ehkä Oosakin on saanut pienen hermoloman Rillasta. :D Ainakin tämä Oosan "hermolomailu" on tehnyt hyvää Artun ja Rillan suhteelle. Aikaisemmin Arttu ei Rillaan juurikaan kiinnittänyt huomiota, saati sitten alkanut leikkimään mokoman penikan kanssa. Nykyään leikkivät ja painivat täyttä häkää ja rallittelevat pihalla keskenään ja jopa nukkuvat vierekkäin, jee! :)

Jahka Rilla oppii käyttäytymään ohitustilanteissa nätisti, eiköhän se mamakin sieltä tuu kotona piipahtamaan. Sitten pitänee alkaa lenkittämään Oosa erikseen, jos siltä lopultakin saisi tuota rähinää opetettua pois. Tuppaa vissiin olemaan vähän sukuvika, kun ainakin velipoika kuullostaa olevan samanlainen remmissä mölisijä, vaikka muutoin tuleekin kaikkien koirien kanssa toimeen? :D Oosahan kyllä tulee kaikkien koirien kanssa toimeen (tai on ainakin tähän asti tullut), mutta remmin nokassa sen pitää rähjätä jokaiselle vastaantulijalle...huoh. Voi olla, että Oosa käy jatkossakin välillä hoitopaikassaan piipahtamassa, kun siellä on tättähäärään kovin tykästytty. Kylläpä tässä itellä riittää vielä toviksi puuhaa tuon (nykyään) loputtoman energisen riiviön kanssa, joten mulla ei ole mitään sitä vastaan, että Oosa käy välillä lomailemassa toisaalla. Oosa on kyllä niin reipas ja seurallinen, että sitä tuskin tämmöinen järjestely stressaa - päinvastoin! :)