Hieno päivä Piteåssa!

Muutaman vuoden suunnittelun jälkeen otin itseäni niskasta kiinni ja päätin lopultakin lähteä käymään rajan toisella puolella kokeilemassa onneani Artun kanssa. Kohteeksi valittiin kevään eka näyttely Pohjois-Ruotsissa, eli Piteån kaikkien rotujen näyttely sunnuntaina 20.5. Helmikuussa hommattiin passi, ja sitten aloitettiin matolääkitys, joka nykyään vaaditaan Ruotsin puolelle matkustavilta koirilta. Jännittämistä tässä parin kuukauden aikana tämän asian tiimoilta on riittänyt kerrakseen. Ensin saatiin jännittää, paljonko pembrokeja on ilmoitettu tuohon näyttelyyn. Kun aikataulut julkaistiin, yllätys oli iloinen: pemuja onkin vain kaksi, eli Arttu ja Artun tyttö Iitu! :) Sitten sai jännittää, onko Artun netin kautta tehty ilmoittautuminen mennyt sittenkään perille, koska kaverille tuli aikataulukirje sähköpostiin, mutta minulle ei kuulunut minkäänmuotoista postia, ei sähköistä eikä liiemmin paperista. Sähköposti Ruottin puolelle kuitenkin kertoi, että olen ilmoittanut haluavani aikataulut etanapostilla - aijaa? Keskustelupalstoja selatessa kävi ilmi, että muillakin netin kautta ilmoittautuneilla oli sama tilanne: aikataulu ja numerolappu olivat tulossa etanapostilla, vaikka olisikin ilmoittautumisen yhteydessä ruksannut kohdan "numerolaput sähköpostilla", eli ilmeisesti netti-ilmoittatumisessa on/oli joku häikkä tuon suhteen. Helpotus oli joka tapauksessa valtava, kun se pitkään ja hartaasti odotettu kirje sitten lopulta kopsahti postiluukusta! Tämän jälkeen sitten sai alkaa jännittämään itse reissua, millaista säätä on luvassa ja se kaikkein tärkein jännittämisen aihe: tykkääköhän tuomari Artusta? Näyttelyssä pemut oli määrä tuomaroida belgialainen Roger Vanhoenacker. Nimi ei sanonut ei niin mitään, googlen kuvahaku kertoi sen verran, että kyseessä oli tuiman näköinen, vanhemman puoleinen herrasmies, hui! Kempeleessä sattui olemaan samana päivänä ryhmänäyttely, joten päädyimme Mirkan kanssa vaihtamaan "pikkutyttöjä" keskenämme: Iitu lähtee minun mukaan Ruotsiin ja Oosa änkeytyy Mirkan matkaan Kempeleeseen. :)

Niin ja toki tähän pariin kuukauteen mahtui vielä yksi jännittämisen aihe. Tai oikeastaan kaksi. Karvanlähtö ja Oosan juoksut. Kummankin suhteen toivoin, etteivät satu pahimmoilleen näyttelyn aikaan, mutta toiveeni eivät toteutuneet. Oosan pitää tietenkin saada tehdä kaikki vaikeimman kautta, joten neiti päätti aloittaa ne pitkään pihtaamansa juoksut tasan viikkoa ennen h-hetkeä eli näyttelypäivää! Onneksi juoksuisen koiran saa nykyään viedä näyttelyihin, joten Oosakin pääsi kehään asti, mutta oishan se ollut helpompaa, jos se ois nyt vielä viikon voinut pihtailla. Hyvä kuitenkin, että juoksuväli näyttäisi nyt olevan niinkin pitkä kuin 8 kk - eipä ole Artunkaan nuppi alvariinsa sekaisin! Neiti kuitenkin oli karvoissaan, toisin kuin Arttu, mutta oikeastaan ihan hyvä näin: Artun turkista karvanlähtöä ei oikeastaan edes huomaa (kunhan ei vedä sitä kaulaa umpikaljuksi), mutta Oosa menee hieman *köh* kauhtuneen näköiseksi bikineissä. Etukäteen hieman hirvitti, meneekö viemäri tukkoon, kun pesin Artun torstai-iltana näyttelyä varten. Karvaa ei oikeastaan edes lähtenyt kovin paljon, joten pahin osuus lienee jo takana. :) Oosakin pestiin torstaina, jotta turkki kerkeää varmasti asettua (hyvässä muistissa se erkkarin kamala törröturkki, joka johtui liian myöhään pesemisestä), mutta neiti nappasi itselleen heti perjantaina pikatiketin uusintapesuun käymällä kieriskelemässä jossakin ruskeassa ja hyvin pahalta haisevassa. "Jee". Onneksi vastikään ostin uutta shampoota, joka ei parin testipesun perusteella vedä turkkia semmoiseksi kamalaksi hötöksi, ja tälläkin kerralla turkki asettui nätiksi yön aikana, huh!

Joten näyttelyaamuna klo 6.15 autoon pakkautui kolme puolinukuksissa olevaa ihmistä, Arttu & Pöksy-Oosa sekä luvattoman paljon tavaraa. Menomatkalla koukattiin Mirkan kautta, jonne kävin puottamassa Oosan ja noukkimassa Iitun kyytiin. Sitten loputtoman pitkältä tuntuva matka kohti Piteåta. Matkan varrella nähtiin hieno kirjo villieläimiä: kaksi hirveä, muistaakseni yksi poro, haukka ja älytön määrä jäniksiä, jotka olivat kovasti mieltyneet moottoritien varressa kasvavaan ruohoon (?!). Rajan takana ruoho ei ollut vihreämpää eikä puissa ollut edes hiirenkorvia, vaikka Piteå onkin suunnilleen samoilla korkeuksilla kuin Oulu. Ja tulipa testattua omaa ja ruotsalaisten kielitaitoakin, ruotsalaiset poliisit ei sitten puhu kuin ruotsia, hyvällä mäihällä vähän englantia.

Matkalla kerkesin jo vähän hätäillä, että meinataankohan sittenkin myöhästyä, vaikka hyvissä ajoin lähdettiinkin. Mutta ei, ei oltu myöhässä. Paikalla oltiin ihan oman aikataulun mukaan, ja kehät oli vielä myöhässä. Ennen pemuja oli kauhea määrä shelttejä, muutama belgianpaimenkoira ja kahdeksan cardigania. Perille päästessä sheltit oli menossa noin puolesssa välissä, eli odottelua tiedossa, eikä se sinänsä olisi haitannut, mutta eipä ois paljon harmaampaa ja märempää ilmaa voinut sattua tuolle päivää. Vettä tihuutti enemmän vähemmän taukoamatta, joten aika tuntui matelevan. Odotellessa puunailin koiria ja käytiin siskon kanssa vähän harjoittelemassa Iitun esittämistä. Sisko onneksi lupautui Iitun pyöräyttämään ROP-kehässä jos tarvis vaatii, itsellä olisi kädet loppunut kesken, jos kumpikin saisivat SA:t! Iitu menikin oikein hienosti siskon kanssa, joten minun ei tarvinnut enää roppikehää "murehtia" tuon asian suhteen. :) Kehän puolella "loppu alkoi jo häämöttää", sheltit ja belgianpaimenkoirat oli arvosteltu ja cardikehä lopuillaan (joista muuten suurin osa oli blue merlejä, jännää kun Suomen kehissä se yleisin väri taitaa olla brindle), Arttu valmiina menossa kehään ja tadaa: tuomari päättää pitää tauon. Hieman meinasi ketuttaa, eikö se tuomarisetä nyt olisi voinut ne kaksi pemua vielä ottaa ja taukoilla sitten, että olisi sieltä hyytävästä kelistä päästy pois? Tuomari tulikin suhteellisen pian takaisin, mutta kehä vain seisoo. Tuomari kävi meillekkin voivottelemassa, että "minä tulin ajoissa takaisin, mutta sihteerit karkasi, ei voi vielä aloittaa kehää" ja samalla jutteli vähän Artulle, joka kökötti pöydällä sateenvarjon alla EVVK-ilme naamalla. Varmaan sai tuomari hyvän ensivaikutelman ukkelista. :D Mutta tuo muutaman sanan vaihto kuitenkin rentoutti itseä sen verran, että en enää kamalasti jännittänyt kehään mennessä, kun huomasi, että tuomari onkin mukava ja rento, pilke silmäkulmassa. :)

Tuomari käytti ihan ok arvosanaskaalaa (ERI-H) ja saattoipa siellä yksi hylättykin tms. vilahtaa, joten en todellakaan pitänyt edes sitä eriä itsestäänselvyytenä Artun kanssa kehään mennessä. Artun kanssa tein muutaman pikkutempun naksuttimen kanssa ja vire oli kohdillaan, eikun kehään. Mentiin suoraan pöydälle tutkittavaksi, mikä menikin ihan mahtavasti, ei merkkiäkään mistään arastelusta, jee! Hampaita katsottaessa pientä väistämistä, mutta ei mitenkään ongelmaksi asti, legot tuli tarkastettua. Huh helpotusta! Sitten hetki poseeraamista tuomarin pöydän edessä, yksi kierros liikenäytettä ja taas poseeraamista. Itse kuuntelin sydän kurkussa arvostelua ja hyvä kun muistin hengittää välillä, mutta kun siellä tuomarin puheessa alkoi usempi "excellent" vilahtamaan, niin uskalsin jo varovasti toivoa, että josko se punainen ja vaaleanpunainen lappu sieltä tulisi - ja tulihan ne, mahtavaa! Näin ollen ainoana uroksena Arttu oli PU1 ja sai sertin, jonka myötä se tuli myös Ruotisin valioksi! Olin varautunut ostamaan ruusukkeet näyttelytoimistosta tms. mutta niin ne vain tuputti ruusukkeet meille suoraan kehästä, eikä kukaan näyttänyt olevan rahaa vailla. Ja komiat ruusukkeet olikin, paljon hienommat mitä Suomessa. :) Tuomari kehui Arttua vielä oikein hienoksi, mutta aavistuksen verran liian "massakkaaksi" - no joo, itse tuskailin Arttua puunatessa pömpöttävää mahaa, joka taas johtui siitä, että Herra Loppasuu kävi vetäisemässä aamulla Oosankin sapuskat naamaan, joten ihmekkös tuo, jos maha meinaa vähän röllöttää tupla-annoksen jälkeen ja tuommoinen pitkula koira näyttää ihan tankilta! :D

Roger Vanhoenacker, Belgia: "Strong male, excellent type. Slightly too much substance. Good topline, croup and tail. Excellent forechest, excellent angulation in front. Excellent masculine head, good setting of ears. Good expression. Excellent movement. Champion!"
VAL-ERI VAK1 SA PU1 VSP SERT --> SE MVA

Uunituore Ruotsin muotovalio
FI & SE MVA Kulkurin-Tähden Tunturipuro

Sitten pikapikaa vaihtamaan Arttu Iituun, ja päästiin taas suoraan pöydälle tutkittavaksi. Tosin Iitun kanssa se meni vähän säätämiseksi, koska jouduin esittämään koiran "väärältä puolelta", normaalisti olen tottunut esittämään koiran sen oikealta puolelta, niin, että itsellä on nami oikeassa kädessä, mutta nyt jouduin siis olemaan Iitun vasemmalla puolella ja pitämään namia vasemmassa kädessä - vaikeaa! No, siitäkin selvittiin kunnialla ja sitten tuomarin eteen poseeraamaan ja vielä kierros ympäri. Iitunkin arvostelussa kuulosti olevan pelkästään kehuja, joten ERI & SA sieltä sitten tuli, ja sitä myöten myös serti, jipii! Sitten juoksujalkaa viemään Iitu siskolle ja hakemaan Arttu häkistä rop-kehää varten. Kehään tultiin peräkanaa ja vajaa kierros kerettiin mennä ympäri, kunnes tuomari tuli ojentamaan siskolle ROP-ruusukkeen ja kehui että se koira liikkuu niin hyvin, ja niinhän se Iitu tekeekin, "moves like a train"! ;) Itse taisin olla vain yhtä leveää hymyä ja muistaakseni sanoin tuomarille, että "nämä ovat isä ja tytär" ja kiittelin kovasti. Jostakin syystä tästä vaiheesta on hieman hämärät muistikuvat, mutta varmaan meidät jossakin vaiheessa meidät sitten passitettiin jo pois, että kehä pääsee jatkumaan, heh. Eipä meillä enää hienommin ei olisi voinut mennä, Arttu sai sen sertin jota kaipasinkin ja tuli valioksi, Iitun vie oikein mielellään isoon kehään, kun se esiintyy niin tomerana ja liikkuu reippaasti! :) Ja juuri näinhän se kuuluisikin mennä, että jälkikasvu menestyy vanhempiaan paremmin. ;)

Se hyöty myöhässä olevista kehistä on, että ryhmäkehiä ei sitten tarvitse enää odottaa tuntukausia. :) Kasattiin sitten tavarat, vietiin koirat autoon lepäämään ja käytiin itse syömässä kotitekoiset hampparit, nams! Kävin myös katselemassa myyntikojuja, joita oltiin valitettavasti siinä vaiheessa jo purkamassa, joten en saanut reissua varten nostettuja kruunuja tuhlailtua, höh. Seuraavaksi etsittiin näyttelyn toimisto, josta saatiin arvostelulappua vastaan pokaalit (ROP & VSP) ja SA-ruusukkeet, jännää. No, nuo SA:t olikin astetta prameammat, joten vissiin ne haluttiin sitten pitää sisätiloissa tai jotain. :D Ajettiin auto ihan sen kentän viereen, jonne kuvittelin isojen kehien tulevan, jotta saadaan Iitu pidettyä sateen suojassa mahdollisimman pitkään. Siinä odotellessa otettiin vielä palkintokuva pötköistä, jonka jälkeen sainkin siirtyä suoraan odottelemaan esiarvostelukehää.

Isi & tytär - VSP & ROP

Kerkesin ensin änkeytyä ROP-pentukehään, kun pikaisesti vilkaisin, että siellä oli cardikin - joo, se ROP-pentu, joten meidät valitettavasti potkittiin ulos, kun oltiin liian vanhoja. :D Seuraavaksi oli vielä BIS-veteraanin valinta, jonka jälkeen alkoi ykkösryhmän esiarvostelu. Harmitti, kun Iitu kerkesi istuskella märässä maassa ja pöksykarvat oli ihan kuraiset, mutta yritin nenäliinalla pelastaa sen mitä pelastettavissa oli ja käsin vähän pöyhiä turkkia. Itse en tiennyt yhtään, kuka ykkösryhmän tuomaroi, joten maha heitti volttia, kun huomasin, että kehään lompsi sama tuomari joka pemut oli aikaisemminkin arvostellut. Arvasin, että tuomari tykästyi Iituun, joten rupesi vielä pikkuisen enemmän jännittämään kuin normaalisti! Tuomari katsoi kaikilta etu- ja takaliikkeet, jonka jälkeen päästiinkin isoon kehään juoksemaan. Iitu esiintyi oikein hienosti, enkä ensin tajunnut ollenkaan, että tuomari otti meidät jatkoon! Minun ilme oli varmaan näkemisen arvoinen, ja ajattelin, että voin sitten laittaa Mirkalle viestiä, että "Iitu pääsi vielä ryhmissä jatkoon!". :D Tuomari poimi varmaan n. kahdeksan koiraa jatkoon ja loput passitettiin pois. Seuraavaksi tuomari juoksutti vielä kaikki muut paitsi meidät edestakaisin, olin vielä ihmettelemässä että miksi meitä ei enää liikutettukaan, kun tajusin, että kehässä oli enää neljä koiraa! Ihan rupesi huimaamaan, kun tuomari sitten näytti, että oltiin neljänsiä. Eli Iitu nappasi vielä RYP4-sijoituksen hienon päivän päätteeksi, huikeaa!

Esiarvostelukehässä pönöttämistä

Isossa kehässä

Flamepaw's Lilium ROP SERT RYP-4
Iitu on nyt saanut "sukunimen", kun Mirkalle myönnettiin Flamepaw's-kennelnimi!

Seuraavaksi suunnattiin kotimatkalle, joka meni väsyneissä, joskin onnellisissa merkeissä. Koiratkin nukkuivat kuin tukit koko matkan. Paluumatkalla käytiin viemässä Iitu kotiin ja noukkimassa Pöksy-Oosa matkaan. Oosakin oli korkannut nuorten luokan Kempeleessä varsin kivasti juoksujen takia turvonneesta ja löllyvästä olemuksesta huolimatta saamalla ERIn ja olemalla kolmas neljästä nuorten luokan nartusta, heti kahden vanhemman nartun jälkeen, jee! Oosa on tällä hetkellä niin järkyttävän näköinen löllerö, että ne odotin korkeintaan EH:ta ja sitäkin vain hyvällä tuurilla, mutta toisin kävi. Suurkiitos Mirkalle häslä-Oosan esittämisestä! :) Iitun äiskä Lotta oli hurmannut Kempeleen tuomarisedän kokonaan ja oli vienyt koko potin kotiin olemalla ROP, onnea vielä Mirkalle tyttöjen hienosta päivästä!

Alar Müürisepp, Viro: "Hyvätyyppinen ja -kokoinen narttu. Hyvä pää, mutta ilme voisi olla parempi. Hyvä kaula ja selkälinja. Hyvin kehittynyt rintakehä. Hyvät etu- ja takaraajat, vapaat liikkeet. Hyvä turkki ja luonne."
NUO-ERI NUK3

Kotona oltiin vasta 21.30, notta sellainen nopsa pieni matka rajan taa. Johan oli raskas reissu, mutta kannatti lähteä!

Palkintoporsas

Melkein onnistunut palkintopönötys

Muutenkin ilmassa on "pieniä" muutoksen tuulia. Pötköt ovat muuttuneet citykoirista landepötköiksi, kun töppötassut muuttivat emännän kanssa Muhokselle joksikin aikaa. Lienevätkö Muhoksen ainoat corgikoirat? Ainakin tuntuvat herättävän huomiota, harva näitä ohittaa ilman hymyä ja ohi ajavista autoistakin kuikistellaan pitkään. :D Kesällä on siis tiedossa pitkiä metsälenkkejä ja paljon uimista! Ja talvella myös, mutta jätetään se uinti sitten pois laskuista. Pötköt ovat olleet muutosta vähän ihmeissään, mutta eiköhän se tästä. Ja varmastihan on koirilla mukavampaa olla 'maalla' kuin kaupungissa. :) Emäntäkin on saanut ihmetellä sellaisia normaaleita asioita, kuten sitä, että ikkunasta ei näy naapurin olohuoneeseen, liikenteen mölyn tilalla on linnunlaulua ja koirien kanssa voi käydä metsälenkillä arki-iltana, mahtavaa. Jos suinkin mahdollista, me ei muuteta enää ikinä kaupunkiin, kyllä maalla on mukavaa!