Alkaa ässällä ja sisältää viisi kirjainta

Niinpä niin, kuinkas muutenkaan...juuri kun olin Tornion ryhmiksen ilmottautumiset maksanut niin mitäs sieltä Artun tassusta löytyykään: syylä! Että osaakin olla huono tuuri. Pari päivää ennen ilmottautumisajan loppua leikkasin kummaltakin kynnet, eikä tassussa vielä sillon näkynyt mitään kummallista - varmaan se armoton kukkakaali on sinne Artun varpaiden väliin ilmaantunut sinne sillä samalla sekunnilla, kun klikkasin nettipankissa "hyväksy maksu"-nappia! Ilmeisen loogista on, että Arttu sai Oosalta tartunnan silloin loppusyksystä. Artulla nimittäin oli silloin anturoissa aika pahoja halkamia ja syylä näytti olevan ulommaisen varpaan reunassa, ja juuri siinä kohti oli syksyn aikana oikea Grand Canyon. En kyllä yhtään ihmettelisi, vaikka Herra Pohjaton Maha olisi mennyt ne Oosan tassuun laitetut sitruunamehut nuoleskelemaan pois (eihän nyt hyviä ruokia noin saa tuhlata!) ja sen jälkeen putsannut omat varpaanvälinsä! En tiedä, että oliko se puhdistusaine-sitruunamehu-tattikapselikuuri niin tehokas, vai mikä lienet ollut syynä, mutta syylä hävisi kuitenkin parissa viikossa. Jei! Toivotaan vain, että se ei lykkää uutta syylää edellisen viereen, kuten Oosan kanssa kävi...

"Tassua kipristelee, voitasko mennä sisälle?"
Syylähän se siellä tassussa kirraa!

 
Oosa fiksuna likkana päätti puottaa kaikki karvansa hirmuisten paukkupakkasten aikaan. Tai no ei se niitä itse puottanut, vaan ilkeä emäntä veti neitinakin furminaattorilla umpikaljuksi, kun karvat kerta alkoi tippumaan. Ehkäpä takki palautuu nopeammin pakkasten ansiosta? Vaikka toisaalta, ei ne -30 asteen pakkaset umpikaljua Oosaa hidastaneet alkujärkytyksen jälkeen pätkääkään, ihme epeli! Ostin lohiöljyä pitkästä aikaa, jospa se hieman edesauttaisi karvankasvua. Ja pellavaöljy. Ja biotiinijauhe. Epätoivoistako? :D Ei siinä mitään, jos kysymyksessä olisi "normaali" karvanlähtö, mutta kun neiti on päättänyt pohjavillojen lisäksi antaa kyytiä myös päällikarvoille ja kaiken kukkuraksi turkki on kuivunut pahan näköiseksi. Normi-kaljun koiran voin viedä kehään, mutta tuo Oosan superkarvanlähtö pistää jo hieman mietiyttämään, että viitsiikö sitä viedä kehään asti kahden viikon päästä. Mutta kahtellaan sitten lähempänä miltä tilanne näyttää. Jospa nuo öljyt jeesaa sen verran, että tuo karva alkaisi edes vähän kiiltämään, eikä olisi noin kuivan näköistä, sekin tekisi jo paljon tässä tilanteessa. Kyllä nyt huomaa, että Artun kanssa on päässyt helpolla: sillä on aina siisti turkki, karvanlähtö eli ei. :) Ja näemmä nartut vetää sitten ihan oikeasti kaljuksi kun alkavat karvaa puottamaan - Arttu ei ole onneksi sen valioitumiskesän jälkeen ollut ihan oikeasti kaljuna (*kop kop*)!

Kaljunakki

Oosaa ei pakkaset hidasta, vaikka toppatakki (=turkki) puuttuukin

Poskivillat - mitä ne on? Onks joku nähny semmosia?

Pakollinen kaverikuva

Jotain positiivistakin näissä pakkasissa on ollut - auringonpaiste! Heti on paljon pirteämpi olo, ja onhan ulkona ollut nättiä, kun puut on kuurassa. Vaikkakin aika kylmää. Enempää en valita pakkasesta, jotta voi sitten valittaa kesän tappohelteistä niin paljon kuin katson tarpeelliseksi. ;) Ehkäpä olen sitten enemmän talvi-ihminen, koska kesällä tuntuu, että siihen tukahduttavaan kuumuuteen yksinkertaisesti kuolee. Jos pötköiltä kysytään, niin ne varmasti tykkää enemmän talvesta!

Keskiviikkona piipahdettiin eläinlääkärissä - onneksi vain Artun silmä- ja polvitarkastuksen sekä Oosan rokotusten takia. Emäntä jätti taas tyylilleen uskollisena nuo rokotusten uusimiset viime tippaan, onneksi sentään sen verta ajoissa havahduin, että kerkesin varata rokotusajan ennen edellisten rokotusten vanhenemista. Neitinakki käväisi myös puntarilla, sillä seurauksella, että emännän piti punnita neiti kaksi kertaa ja hieraista silmiä: 11,4 kg! Näemmä en sitten omiani ole kuvitellut, kun olen ajatellut, että Oosa tuntuu painavammalta - onhan tuossa tullut puolisen kiloa lisää painoa. Tymäkkä tytön tyllerö. :) Viimeisen parin viikon aikana Oosa on pyöristynyt ihan selvästi ja olenkin jo ruoka-annosta pienentänyt, nimittäin enää ei tarvitse tymäköityä. Nyt kahtellaan, että miten tuo olemus tasaantuu ja koitetaan löytää sopiva ruokamäärä. On tässä emännällä opettelemista, että sinne Oosan kippoon ei enää saakkaan lappaa evästä niin paljon kuin neitin napa vetää...

Samalla käynnillä sitten uusittiin Artulta silmätarkastus, joka olisi mennyt maaliskuussa vanhaksi. Ja samalla sitten tsekattiin ne polvet uudestaan, kun tammikuun alussa voimaan tulleen uuden säännön mukaan alle kolmevuotiaalle koiralle tehty polvitutkimus ei ole voimassa kuin vuoden. Lopputulos oli sellainen kuin oletinkin: polvet edelleen priimat eli 0/0 ja toisessa silmässä on edelleen havaittavissa se pikkuruinen rihmanpätkä, eli silmien osalta tuloksena erittäin lievä PPM iris-iris. Ukkeli otti tutkimukset hienosti, hieman jännitin etukäteen, että miten (ex?)-pöytäkammoinen pötkö suhtautuu polvien kopelointiin - mutta mitä vielä, Arttu melkein nukahti seisaalleen kun lääkäri ropelsi polvia! :D Silmätarkastuksen ajankin ukkeli tönötti paikallaan hienosti.

Iso possu ja pikkupossu! Eikun Arttu on ylpeä uudesta (maailman söpöimmästä) vinkulelustaan. :)

Tuo Artun PPM on todellakin sieltä lievimmästä päästä, nimittäin oltiin hilkulla saada terveet paperit! Lääkäri katsoi silmät ensimmäisen kerran heti ekojen tippojen laiton jälkeen, jolloin pupilli ei ollut vielä laajentunut. Lääkäri ihmetteli, kun sanoin, että viimeksi tällä on diagnosoitu PPM - "niin missä muka?". Kun tipat olivat vaikuttaneet kunnolla ja pupilli oli laajentunut, se toisen silmän pieni rihma "venyi" sen verran näkyviin, että se oli aivan "reunassa" havaittavissa. Lääkäri kertoi, että monella koiralla, joille on annettu terveet paperit, on samankaltaisia, juuri ja juuri havaittavissa olevia rihmoja. Ilmeisesti tuo Artun rihma tuli kuitenkin sen verran näkyviin, että lääkäri päätti antaa PPM-diagnoosin. Mutta eipä piskuinen rihma ole tähänkään mennessä meidän elämään vaikuttanut, joten tuskinpa se vaikuttaa jatkossakaan. :)

"Slurps, lumipalloja!"