Auringonpaistetta ja pallohalleilua

Sitä ei ollakkaan tälle talvea paljoa nähty, ainakaan viikonloppuisin - nimittäin aurinkoa! Joten viime lauantaina ei ollut riemulla rajaa, kun aamulla huomasin, että taivas on pilvetön, eli päivällä toivottavasti saadaan vihdoin hieman auringonvaloa. Innoissani lähdin metsälenkille koirien kanssa ja kameran otin tietty mukaan, jos kerrankin saisi VALOkuvia otettua. Metsässä sitten huomasin, että kamerasta on tietty akku loppu, jee hyvä minä! No, käytiinpä sitten lenkillä ja pikamarssia lataamaan kameran akku, ja kerettiin sitä vielä juuri ja juuri ennen auringonlaskua ottaa kuviakin. :)

Huomatkaa fiksu Arttu, joka käyttää sumeilematta hyväksi ei-niin-välkkyä Oosaa: pistetään Oosa menemään edeltä auraamaan polku, niin ei itse tarvitse kahlata hangessa! ;)

Välillä pitää itsekkin kahlata...

Mutta hypätäänpäs ensin pari viikkoa taaksepäin maanantaihin, jolloin saatiin pitkän suunnittelun jälkeen pidettyä näyttistreenit, ikään kuin kenraaliharjoitukset ennen Kajaanin tamminäyttelyä. Opinpahan, että jatkossa en suunnittele maanantai-illaksi mitään telkkarin töllöttämistä haastavampaa, mutta ehdittiin kuitenkin paikalle kaikenlaisen pienen säätämisen (onneksi on liikenneympyrät!) jälkeen, eikä oltu kuin muutama minuutti myöhässä. Otin kummankin pötkön mukaan, ajattelin että pitää Arttua taas alkaa pikkuhiljaa treenaamaan pöydälläoloon, ja Oosalle saada vähän häiriötreeniä, sillä kun ei ole se se keskittymiskyky parhaasta päästä kun on kivoja leikkikavereita ympärillä. Noh, lopputulema oli, että Arttu yllätti hyvin positiivisesti olemalla tosi hienosti pöydällä ja muutenkin oikein innoissaan - Oosa taas hyvin negatiivisesti leikkimällä täysin keskittymiskyvytöntä sähikäistä. Ajattelin jo treenien jälkeen, että taidanpa jättää Oosan kotiin ja viedä Artun narttujen junnuluokkaan esiintymään tammariin, ehkä sitä ei kukaan huomaisi että siellä on väärä koira...?

Mutta siis, ilokseni sain huomata, että Arttu ei enää arastellut takaosan tunnustelua yhtään, peräti huiski häntää ja yritti pussailla "tuomaria" - melkoinen parannus siitä Kokkolan esityksestä! Sen sijaan hampaiden katsomista herra yritti vähän väistellä, mutta toisaalta en yhtään ihmettele, vaikka sieltä Kokkolan pöydälläolosta olisikin jäänyt "hieman" epämiellyttävä muistikuva kyseisestä toimenpiteestä...mutta onneksi sitä hampaiden katsomista on kuitenkin suht helppo treenailla, joten olen jo aika toiveikas Artun suhteen - ehkä me vielä niillä muutamilla mielenkiintoisilla tuomareilla päästään sittenkin käymään! :) Oosan treenit taas aiheutti lähinnä pakokauhua, kun ajatteli, että sen korvattoman, joka suuntaan sinkoilevan sähikäisen kanssa pitäisi esiintyä muutaman päivän päästä virallisessa kehässä...voihan itku!

"Mitäs sitä seuraavaksi keksisi?"

Ylypiä pikkuemäntä

Oosa elementissään

Tammarista en siis todellakaan odottanut menestystä - kyseiseltä tuomarilta pidin Oosalle hyvin mahdollisena arvosanana H:ta, joka alkoi tuon tuskanhien pintaan nostattavan treenin jälkeen tuntua erittäin todennäköiseltä: miten se tuomari ylipäänsä arvostelee koko koiran, jos se ei pysy paikallaan ja ravaamisen sijaan sinkoilee, pomppii, heittelee piruetteja ja harjoittelee lentämistä? Mutta niin se vaan oli reissuun lähdettävä, kerta ilmoitettu oli! Sunnuntaiaamuna erittäin huonosti nukutun yön jälkeen (normaalisti jännitän kamalasti ennen näyttelyä, mutta nyt se ei vaivannut yhtään - sen sijaan näin koko ajan unta että nukun pommiin ja myöhästyn kyydistä, joten yö menikin torkahdellessa ja kelloa kytätessä!) pompattiin Oosan kanssa kimppakyytiin, joten menomatka sujui vähistä yöunista huolimatta rattoisasti mukavassa seurassa. Oosa matkusti samassa häkissä Nemo-veljen kanssa, joten toivoin salaa, että Oosa saa purettua enimmät energiat matkan aikana Nempan köymyyttämiseen! ;) Perille päästyä jäi juuri soppelisti aikaa kampailla Oosa, se kun aloitti karvanlähdön sopivasti vajaata paria viikkoa ennen tammaria, ja kyllä siitä taas kerkesi melkoisen läjän kammata karvaa ennen kehäänmenoa - kyllähän sitä kaikkialta muualta tuntui lähtevän paitsi siitä kaulasta, josta olisi ollut ihan suotavaa tippua edes jonkin verran karvaa, siinä kun on turkkia varmaan 2,5 koiran edestä! Sivusilmällä sai katsella cardien kehää, jossa arvosanaskaala tuntui olevan suht laaja - hieman alkoi jännittämään että mitähän se Oosa mahtaa saada. Halli oli taas ihan turkasen ahdas, mutta löydettiin kuitenkin pieni tyhjä pätkä, jossa mahtui pikkuisen harjoittelemaan liikkeitä ja seisomista ennen kehäänmenoa, Oosa tuntui peräti olevan kuulolla!

Hetikohta olikin sitten meidän vuoro mennä kehään. Junnunarttuja oli kolme kappaletta, eli Artun tyttö Iitu sekä Tejakes-sisarukset Oosa ja Maya, Oosa tietenkin aakkosissa viimeisenä, jotta edellä on peräti kaksi koiraa joiden perään rynniä. "Yllättäen" Oosalla taas keskittyminen herpaantui kokonaan, paikallaan se ei pysynyt yhtään ja se ainokainen kiekka jonka tuomari juoksutti...noh, Oosa oli varmaan isomman osan ajasta ilmassa kuin maassa. Omaa vuoroa odotellessa sain vähän huomiota oikeaan suuntaan houkuteltua, mutta ne korvat! Ne ei sitten millään pysy ylhäällä, vaan tälläkin kertaa Oosa esitteli "parhaita puoliaan" eli korvat roikkui kuin liimattuna vaakatasossa pään sivulla. :D Noh, lopulta oli sitten meidän vuoro, pöydälläolo meni suht hyvin, ei se edelleenkään malta paikallaan seistä, mutta pääasia lienee, että tuomari saa tutkittua. Seuraavaksi edestakaisin liikkeet, nekin meni yllättävän hyvin. Lopuksi pieni piruetti ja tyylikkäästi istumaan, ja tuomari kävi katsomassa ilmettä vinkulelun kanssa - ne Oosan korvat taisi käydä ehkä sekunnin "normaaliasennossa", heh! Sitten piti yrittää saada tuo sähikäinen pysymään paikallaan seisomassa ikuisuudelta tuntuvan ajan, mahdoton tehtävä: steppailua ja namin perään valumista havaittavissa, mutta kyllä se välillä seisoi ihan nätistikin. :) Tosiaan, näyttelysäännöthän muuttuivat taas vuodenvaihteessa, tällä kertaa arvosanaa osoittavat muovinauhat jäivät pois ja kehäsihteeri näyttää arvosanaa vastaavan värin väriviuhkalla - ihmeteyksekseni sieltä paljastui punainen lätkä, eli Oosa saikin arvosanan erinomainen, vautsi! :) No, sitten kiireesti takaisin jonon perään, koskapa muutkin junnutytöt saivat erinomaisen, ja vielä kierros ympäri, tällä kertaa Oosa taisi ravata nätisti suurimman osan kierroksesta. Loppujen lopuksi tuomari ohjasi meidät toiselle sijalle Iitun jälkeen! Iitulainen luokkavoittajana sai SA:n, Oosalle en sitä todellakaan edes odottanut, vaan olin oikein ilonen pikkunakin tulokseen: JUN ERI2 sen H:n sijaan jota sille lähdin hakemaan! Kylläpäs oli hyvä fiilis kehän jälkeen, Oosa ylitti odotukset moninkertaisesti. :) Eikä ne yllätykset vielä siihen loppunut: kun olin Oosan saanut laitettua häkkiin niin kaivelin arvostelun esille, odotin mielenkiinnolla tiukkasanaista ja tarkkaa syyniä, mutta mitä vielä, tosi hyvä arvostelukin! Melkein meinasi puota silmät päästä sitä lukiessa, olikohan se tuomari katsonut Oosaa lainkaan kun saneli arvostelua - mihin ne virheet oli jäänyt joita odotin? :D

Paula Heikkinen-Lehkonen: "Erittäin hyvin kehittynyt, keskikokoinen nuori narttu, keskivahva luusto, hieman kevyt kuono, mutta hyvät pään mittasuhteet. Hieman alassijoittuneet korvat, tummat silmät, täyteläinen eturinta, suorat eturaajat, tiiviit pyöreät käpälät, hyvä rintakehän syvyys ja tilavuus. Hieman lyhyt sääriluu. Karva melko sileää ja lyhyttä tänään. Täysmittainen häntä, joka kaartuu selän päälle." JUN-ERI JUK2

Kyllähän ne höröttimet on ihan sievät, kun se edes yrittäisi näyttää skarpilta kehässä - edes välillä! :D

Tuomarin linja kyllä muuttui kovin ERI-painotteiseksi kun rotu vaihtui cardeista pemuihin - hieman kummastutti, nimittäin kaikki paitsi yksi pemu saivat erin, vaikka ei sitä ehkä ihan noin moni olisi ansainnut. Eikä tuo Oosan arvostelukaan näytä olevan ihan yhtä tiukka mitä tuolta tuomarilta on näyttänyt aikaisemmin tulleen - ehkä jopa hieman harmitti, kun olin oikein perusteellista syyniä lähtenyt hakemaan, mutta en toki valita tästä tuloksesta! ;)

Oosan ylläristä en juurikaan kerennyt toipua, nimittäin Mirkalta tuli hätäinen kutsu valmistautua esittämään Iitu PN-kehässä, siltä varalta että Iitun äiskä Lottakin saa valioluokassa SA:n - mikäs siinä, mielelläänhän sitä oman koiran jälkeläisen esittää. :) Iitulle sanoin ennen kehää, että nyt kun noin hienosti meni niin käväistäänpäs hakemassa se sertikin vielä - ja sehän sieltä haettiinkin! Paras narttu kehässä oltiin tietenkin ensimmäisenä, koska siellä ollaan numerojärjestyksessä kunnes tuomari toisin määrää, Iitu junnunarttuna oli tietty numeroiden mukaan ensimmäisenä. Noh, ensin seisotettiin hetki ja sitten kierros ympäri. Seuraavaksi tuomari taisi katsoa vielä edestakaisinliikkeet kaikilta, jonka jälkeen poimi neljä koiraa jatkoon - meitä Iitun kanssa osoitettiin heti ekana. No, sitten vielä numerojärjestyksessä ympäri, ja edelleenkin vain ollaan siellä kärjessä, kunnes tuomari sitten näytti, että Iitu todella on kuin onkin ensimmäinen, JEE! Siinäpä sitä sitten sai kädet täristen ottaa sen sinivalkoisen ruusukkeen vastaan! Lotta oli PN4 ja sai vara-cacibin, jotta hienosti meni Iitun äiskälläkin. :)

Seuraavaksi tuli sitten vielä äkkilähtö ROP-juniorin valintaan, koskapa Iitu oli junnunarttujen ykkönen kera SA:n. Koko kehästä ei ole suurempaa muistikuvaa, kun olin vielä sertistä niin onnenhuumassa. :D Kehässä oli siis narttujen ja urosten junioriluokassa ensimmäiseksi sijoittuneet. Vissiin kerran piti juosta ympäri ja tuomari tuli sen jälkeen kättelemään ja ojensi ROP-ruusukkeen - toistan itseäni: vautsi vau! Kiireesti kävin kuskaamassa ruusukkeen Mirkalle ja saman tien takaisin koko rodun parhaan valintaan. Uunituore muotovalio Hippo veti pitemmän korren tässä kehässä, mutta eipä se paljoa harmittanut, sen verta hieno päivä oli jo Iitulla takana! Iitun koko päivän saldo oli siis JUN-ERI JUK1 SA PN1 VSP SERT ROP-juniori. Olihan se hienoa saada esittää Iitu, ja mitä mahtavin tunne ottaa serti vastaan! Kyllä tässä saa olla Artusta ylpeä, kun tyttö pärjäsi niin hienosti. Onnea vielä Mirkalle! :)

Kotimatkalle suunnattiin siis varsin hyvissä fiiliksissä, edes vähistä yöunista ja jännittämisestä johtuva päänsärkyjen äiti ei saanut meikäläisen tunnelmaa latistumaan! Paluumatkakin sujui rattoisasti kiitos mukavan matkaseuran - tattista vaan Sannalle, Merville ja Heidille. :) Varsin erinomaisia koiria meillä olikin kyydissä; Sannan Kerttu oli nuorten luokan toinen kerta SA:n, Mervin Rumbali PN2 saaden varasertin & cacibin ja Heidin Nemo oli hienosti PU4!

Sitten onkin aika suunnata katse kohti seuraavaa näyttelyä - se lienee Tornion ryhmänäyttely helmikuun lopulla. Harmitti aavistuksen verran, että en ilmoittanut Arttua myös tammariin, mutta en tietty siinä vaiheessa kun ilmoittautumiset meni umpeen, voinut tietää, että pöytäkäytös onkin noin hyvällä mallilla. Joten tällä kertaa ajattelin ilmoittaa Artunkin, kerta pöytäkammo osoittaa talttumisen merkkejä, ja toki sitä pöydälläoloa olisi hyvä päästä harjoittelemaan ihan oikeaankin kehään - ja tuomarikin on sellainen, jolla Artun haluaisin käyttää. Oosaa ei ehkä periaatteessa kannattaisi ilmoittaa, koska se ilmoittelee jo seuraavista juoksuista: armoton lirulirumerkkailu on taas alkanut ja huomasin, että neiti köyristää myös lanneosaa hieman, kuten se teki viimeksikin n. viikon ajan parisen kuukautta ennen juoksujen alkamista. Eli toisin sanoen Oosa on hyvin todennäköisesti helmikuun lopussa a) karvaton ja b) kerännyt itseensä nestettä niin, että muistuttaa enemmän vesi-ilmapalloa kuin koiraa. :D Mutta samallahan se siinä sivussa menisi, eikä ilmomaksutkaan olleet ihan kamalan kalliit, joten saas nähdä! Viimeistään maanantaina pitää laittaa ilmot postiin että ovat varmasti ajoissa, joten pitää vielä Oosan kohtaloa funtsia viikonlopun yli.